Geenitestaukset

Nyt kaikki joukolla geenitesteihin!
Paimensukuisten kasvattajat ja omistajat ovat kiitettävän hyvin teettäneet koiristaan geenitestejä. Jotta kehitys jatkuisi samaan suuntaan, hallitus hyväksyi syyskokouksessa 10 000€ avustuksen jaettavaksi geenitesteihin vuonna 2018. Ja mikäli rahaa jää yli, loppusumma siirtyy vuodelle 2019! Nyt kaikilla on ainutlaatuinen tilaisuus kantaa kortensa kekoon ottamalla selvää koiransa kantamista geeneistä! Jos siis oman koirasi status kiinnostaa tai haaveilet uroksen tai nartun jalostuskäytöstä, tartu tilaisuuteen.

Geenitestikorvaukset

Geenitestikorvaukseen ovat oikeutettuja ne, jotka ovat jalostuskelpoisia tai yhden koiran testaamalla saa yhden tai useamman pentueen statuksen selville.

Avustusta myönnetään 100€/koira, yksi omistaja voi hakea avustusta viidelle koiralle.

Avustusta haetaan laittamalla alla olevat tiedot osoitteeseen pls.hallitus(at)gmail.com

  • Yhteystiedot ja tilinumero
  • Kopio testituloksesta ja alkuperäisestä laskusta
  • Kuitti maksetusta laskusta

Hallitus käsittelee avustukset hallituksen kokouksessa.

Edellytykset avustuksen hakemiselle

Omistajan on kuuluttava seuraan, poikkeuksena rotuunotettujen koirien omistajat.

Ennen testin ottoa on tarkistettava myös, ettei koiran molempia vanhempia ole jo testattu terveiksi, jolloin koiran testaaminen on turhaa. Koiran vanhempien statuksen voi tarkistaa kotisivuilta  / tai terveystietokannasta.

Avustuksen ehtona on, että koira on jalostuskelpoinen, PEVISA-ehdot täyttävä (poikkeuksena urokset, joille voi hakea poikkeuslupaa) tai yhden koiran testaamalla saa yhden tai useamman pentueen statuksen selville sekä testitulos voidaan julkaista seuran lehdessä, nettisivuilla ja terveystietokannassa. Jos olet epävarma koirasi kelpoisuudesta korvaukseen ole ensisijaisesti yhteydessä kasvattajaan tai seuran hallitukseen.

 

Mitä voi testata?
PLS myöntää tukea kolmeen tärkeimpään paimensukuisille saatavissa olevaan geenitestiin perinnöllisille sairauksille:
– 
Pompen tauti – aineenvaihduntasairaus, joka ilmenee mm. oksentamisena, lihasheikkoutena sekä huonona rasituksensietokykynä tai heikkona kasvuna.
– 
DM eli Degeneratiivinen myelopatia – etenevä selkäydinrappeuma, jonka oireet muistuttavat vanhan koiran liikkumisvaikeuksia alkaen esim. takapään heikkoudesta edeten lopulta halvaukseen.
– 
prcd-PRA – verkkokalvon asteittainen surkastuma. Sairastuneen koiran näkökyky heikkenee ja pahimmassa tapauksessa koira voi sokeutua.

Mistä geenitestejä voi tilata?
Näytteitä tutkivat laboratoriot lähettävät geenitestipakkauksen kotiin. Testi voidaan tehdä kotona poskisolutikuilla tai eläinlääkärillä myös verinäytteen ottamalla. Vain eläinlääkärin ottama näyte on virallinen, joten sitä kannattaa suosia mahdollisuuksien mukaan. Jossain vaiheessa tulokset ovat nähtävissä todennäköisesti myös Kennelliiton tietokannassa ja siihen vaaditaan lääkärin ottama näyte. Verinäytteen ottaminen on myös helppoa jatkotutkimusten kannalta, sillä voit samasta näytteestä tilata uusia testejä geenitestien kehittyessä ja monipuolistuessa.

Saksalaiselta Laboklinilta (www.laboklin.fi) saa nopeaa ja hyvää palvelua. Testipakkaus tulee hetkessä kotiin ja voit tilata vaikka kaikki kolme testiä samasta paikasta. Nykyhinnastossa Pompen tauti testi maksaa 59,50€, (testi lomakkeessa nro 8513),DM 77,50€ (testi lomakkeessa nro 8158) ja prcd-PRA yhteistyölaboratoriossa tehtynä 77,50€ (testi lomakkeessa nro 8127). Kennelliiton jäsenet saavat -10% hinnasta. Jos tilauskaavake tuntuu hankalalta, testipakkauksen voi tilata myös suomeksi sähköpostitse osoitteesta info@laboklin.fi. Jos olet kennelliiton jäsen, pyydä tilatessasi jäsenille tarkoitettu kaavake.

Suomalaisen Genoscoperin MyDogDna testipaneeli sisältää Pompen taudin, sekä myös lapinkoirilla tavatun Cmr3 silmäsairauden. Lisäksi testi sisältää mielenkiintoista tietoa koirasi geeniperimästä. Testin voi tilata osoitteesta www.mydogdna.com/fi. Testin hinta on 99,00€, mutta maaliskuun loppuun ja mahdollisesti pidemmällekin saat koodilla LAPINKOIRA -20% alennuksen. Muista merkitä testin yhteydessä tulevaan lomakkeeseen roduksi paimensukuinen lapinkoira. Genoscoper pystyy näin luomaan tietokantaa siitä, miten paimensukuinen eroaa perimältään valtalinjaan nähden. MyDogDNA:n yhteydessä on mahdollista tilata myös yhdysvaltalaisen Optigenin prcd-PRA testi hintaan 130$. DM testi maksaa siellä 75$ (www.optigen.com).

Edullisimmat testit ovat toisella yhdysvaltalaisella laboratoriolla GenSolilla (www.gensol.com). Testit tosin on mahdollista tehdä vain poskisolutikuilla eikä näytteitä säilytetä. Toimitusajat ovat myös pidempiä. Pompea ei ole mahdollista testata, mutta DM ja prcd-PRA testit maksavat 40$/kpl ja viisi testiä tilaamalla hinta tippuu 30$ per testi. Kaikkia viittä testiä ei ole pakko lähettää takaisin yhtä aikaa, mutta jokaisesta on maksettava erikseen palautuspostikulut itse.

 
Kiitos kaikille testaajille!